Troijan sota





tekijät: Mikael Tuohioja ja Tomas Lindstedt


Troijan sota oli antiikin Kreikassa myyttinen sota monien Kreikkalaisten heimojen ja Troijan kaupungin välillä.  Sodasta on tietoa monissa lähteissä.  Tärkeimpiä ovat runoilija Homeroksen runoelmat Illias, joka kertoo varsinaisesta sodasta, ja Odysseia, joka kertoo kuningas Oddyseuksen sodan jälkeisistä harhahetkistä.  Kreikkalaiset pitivät Troijan sotaa todellisena historiallisena tapahtumana.
     
Sodan alku




Sota sai tarun mukaan alkunsa siitä, että Ateenassa vietettiin Thessalian kuninkaan Peleuksen ja merenjumalatar Thetiin häitä.
 Hääpari oli jättänyt kutsumatta juhliin eripuraisuuden jumalattaren Eriksen, ja tästä suuttunut jumalatar heitti hääsaliin oman häälahjansa: kultaisen omenan, johon oli kirjoitettu kauneimmalle. Troijan prinssi Paris joutui päättämään kuka olisi tämä kaunein. Ylijumala Zeuksen puoliso Hera, tiedon ja sotimisen jumala Athene ja rakkauden jumalatar Afrodite olivat he kaikki sitä mieltä, että omena kuului juuri hänelle. Jokainen jumalatar lupasi Parikselle jotain, jos Paris antaisi omenan hänelle. Hera lupasi Parikselle koko maailman valtakunnaksi omenaa vastaan, Athene lupasi Parikselle mainetta ja Afrodite lupasi, että Parikseen rakastuisi kaunein nainen koko maassa. Paris valitsi Afroditen kauneimmaksi jumalattareksi, ja antoi hänelle omenan. Athene ja Hera päättivät kostaa hänelle.
Maailman kauneimpana naisena pidettiin Helenaa, Spartan kuninkaan Menelaoksen puolisoa. Niinpä Paris matkusti Spartaan, jossa hän ja Helena rakastuivat toisiinsa. Paris ryösti Helenan itselleen ja tuli takaisin Troijaan. Tästä suuttuneena Menelaos kokosi sotajoukon ja meni sotimaan Troijaa vastaan, saadakseen vaimonsa takaisin.
Troija ja kreikkalaiset heimot sotivat vuosia ilman loppua. Monet kirjan sankareista, muun muassa Aias, Akhilleus ja Troijan prinssi Hektor kuolivat taisteluissa. Ilias päättyy Hektorin hautajaisiin, tiedot loppusodasta perustuvat muihin lähteisiin, lähinnä Verqiliukseen.


Sodan päätös


Tuli kuitenkin ilmi, että Troijan kaupunki oli haastavaa valloittaa ja valloitusyritykset epäonnistuivat kerta toisensa jälkeen. Lopulta Odysseus keksi juonen: kreikkalaiset voisivat rakentaa puusta mahtavan hevosen, jonka sisälle mahtuisi joukko sotilaita piiloutumaan. Tämän jälkeen troijalaiset juksattaissiin viemään hevonen sisään kaupunkiin. Hevonen päätettiin kasata, ja sen sisään piiloutui sotilaita, myös Odysseus. Hevonen vietiin Troijan kaupungin lähettyville. Sitten Kreikkalaiset uskottelivat troijalaisille että olisivat luovuttaneet, perääntyneet ja jättäneet hevosen lahjaksi troijalaisille. Troijalaiset päättivät viedä hevosen kaupunkiin pappi Laokonin  varoituksista huolimatta, ja osa kaupungin muurista hajotettiin, jotta hevonen mahtuisi sisään.
Illalla hevonen oli asetettu Troijan torille ja iloiset troijalaiset juhlivat kreikkalaisten antautumista. Keskellä yötä sotilaat tulivat ulos hevosesta, surmasivat vartijat ja avasivat kaupungin portit muille sotilaille. Sotilaat hyökkäsivät yhdessä troijalaisten kimppuun ja juhlimisesta väsyneet Troijan asukkaat oli helppo voittaa. Vain harvat troijalaiset kykenivät pelastautumaan, heidän joukossaan Aineias (Aeneas), joka myöhemmin matkusti Hesperiaan eli Italiaan. Menelaos palasi seuraavaksi Helenansa kanssa Spartaan ja Troijan sota oli loppu.

 


Kommentit

Suositut tekstit